Hiirihaukka,Viro 2015 I
On lääniä liikkumiseen ja lisää löytyy. Kuvan alareunan alapuolellakin lienee terassi sillä yksi innokkaista haukoista katosi sinne hetkeksi. On ilo katsella ilmavia, korkeita ja kevyitä hyppyjä ja loikkia. Korkeimmissa on jo lennon tuntua. Varmuutta on niin paljon, että loikat aivan pesän reunalle tai terasseille eivät horjuta. En tiedä enää, kuka on Maimu, koska kaikki ovat hiljaa.
Ruokaa tuli pesälle ja kaikki kolme hyökkäsi ruuan kimppuun. Olisiko Midii saanut sen? Maimua harmittaa ja taas löytyy tuttu ääni! Kaikki kolme pesällä ja ylöspäin katsellaan, joten siellä on ilmeisesti jompikumpi emoista. Eipä tuo Maimun kupu tyhjältä näytä, mutta huutoa tulee, varmuuden vuoksi!
On nämä vaan niin kauniita lintuja.
On nämä vaan niin kauniita lintuja.
Aamiaispöydässä oli tarjolla herkkua, käärmettä
kyllä maistui





Totta puhut, Teppana! Kyllä ei voi kun ihailla tätä kolmikkoa, niitten ilmeitä, eloisuutta ja kaikenlaista puuhastelua on nautinto seurata.Jokainen on ihana oma persoonansa
Näitä söpöläisiä ihmetellessä, saa itsekin virtaa,on ne niin uteliaita ja elämänhaluisia koko porukka.Näin onnellisilla poikasilla on upeat, viisaat vanhemmat


Voin olla täysin samaa mieltä teidän toisten kanssa, että nämä linnut ovat upeita seurattavia. Kauniita, jänteviä, eloisia, toimeliaita ja persoonallisuuttakin löytyy. Miten kevyitä ovatkaan hypyt! Ovat ne hyviä lekittämään "etsi haukka-leikkiä". Toistaiseksi ne löytyvät ennen pitkää terasseilta, mutta kauanko.
No nyt on kaksi vanhinta oppinut lentämään. Yksi oli pesällä, kun tulin tänne. 

Tämä on todella ollut minunkin lempparipesäni tänä kesänä. Maimun ääni ruokatilausta tehtäessä on aivan yliveto.
Toiset ovat vain saaneet odotella tulosta. Olisiko metsässä liikkuja arvannut, mikä lintu siellä huutelee? Nyt Maimu ja ilmeisesti Midi lepäilivät ihanasti aivan rinnakkain pesällä. Mutta aivan kuin näytteeksi tähän, Maimu antaa parhaillaan äänensä taas raikua!
Ikävä tulee tätä perhettä.

Ikävä tulee tätä perhettä.

Tämä on ollut uskomaton "matka" hiirihaukan elämään ja kyllähän näitä ikävä tulee kun pesä tyhjenee. Kuten totesitte jo niin tämä on ollut hyvän mielen pesä ja päivän piristys.
Tässä vekkulit suunnittelevat huomisen ohjelmaa

Oletteko nähneet Maria iltaisin enää? Tämä on kolmas ilta kun en ole enää nähnyt Marin tulevan peittelemään pienokaisia.
Tässä vekkulit suunnittelevat huomisen ohjelmaa

Oletteko nähneet Maria iltaisin enää? Tämä on kolmas ilta kun en ole enää nähnyt Marin tulevan peittelemään pienokaisia.
Toivottavasti joku osaa vastata juuson kysymykseen Marista. En ole seurannut myöhäisiltoina. Olen odottanut näkeväni lentoa pesältä ja pesälle emojen tapaan. Nyt yksi lennähti pesälle jostakin yläviistosta vasemmalta ja lennähti pian pois samaan tapaan kuin emokin on lähtenyt. On se ainakin eri näköistä liikettä kuin siipiharjoittelut pesällä. Käpy toimi hyvänä saalistuksen harjoitusvälineenä. Sitä pidettiin nokassa, heitettiin, kaluttiin ja tarrattiin kynsin kiinni sen vieriessä pesällä.
Yksi lensi emokuusen oksalle. Vain vähän pyrstöä näkyy kuvan yläreunassa.
Yksi lensi emokuusen oksalle. Vain vähän pyrstöä näkyy kuvan yläreunassa.
Äänestä päätellen Maimu syö myyrää. Se tuntuu olevan sitkeää laatua. Kova on mekastus.
Maimu oli yksin pesällä nukkumassa. Toinen oli terassilla, mutta lennähti Maimun viereen, aivan liki. Päät oli kauniisti yhdessä ja koko kuva vaikutti niin sydämelliseltä. Näillä on jotenkin niin hyvä yhteishenki, vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollutkin. Tosin tämä pesä on isompi kuin kakkospesä, jossa ei ole voinut niin paljon touhuta.
Pienillä päivätorkuilla," oma koti kullan kallis"!


Nämä vaan on niin suloisia! 
