Jos olen oikein ymmärtänyt, urokselle ja naaraallekin tämä on ensimmäinen pesintä. Naaraan on havaittu 'ajoittain' hautovan tähän asti. Nyt näyttäisi kaikki olevan kohdallaan. Onnellinen iskäkö siinä poseeraa.
Päivittäin olen kyllä tarkistanut pesätilanteen, mutta silloin oli tilanne ennallaan. Hienoa iris, lisää pieniä pöllöjä. Emo hautoo ja uros torkkuu oviaukossa.!
Just joo, Mimmu! Näin se on jo pitkään mennyt. - Kun tämä pari aloitteli yhteiseloaan, oli usein toisinpäin: uros oli syvällä pesässä, naaras oviaukon tuntumassa. Tänne muuten kuuluu tosi hyvää: kolme munaa pesässä jo. En kylläkään saa kuvayhteyttä enää kunnollisena täällä olleen sähkökatkon jälkeen. Sopiiko että laitan muutaman vanhemman kuvan?
Tuorein, 24.2.2013
Viime joulukuulta, ei vielä munia.
Kuvayhteyteni Starr Ranchin eukalyptuspuuhun pelaa jälleen. Nyt ollaan jo pitkällä! Voisi sanoa 'any time now'!- huomisesta lähtee juoksemaan 29-34 päivän hautomisjakso. Voisiko ensikertalaisuus painottaa kuoriutumisen kuitenkin tuonne loppupäähän? Munien saapuminen :
Loppusuoralla ollaan. Hieno kuvakooste! Viisi munaa. Toivon kaikkien selviävän lentoon. Kamera on toiminut huonosti tänä vuonna. Tämä on varmaan niitä varhaisempia kameroita, joita olen seuraillut vuosien varrella. Odotellaan....