Olemme yhdessä olleet suuremmoisella matkalla. Millä matkalla? - kysyt ehkä sinä, joka et tällä kerralla päässyt lähtemaan mukaan. Millaisella matkalla, kysyn minäkin, mukana ollut.
Uskomattomalla. Kauniilla. Todellisella.
Emot kyllä tietävät, mitä odottaa. Jo neljännen kerran he laittavat pesän, munat munitaan ja alkaa kuukauden päivät kestävä kärsivällinen hautominen. Tuon ajan koiras vartioi, huolehtii turvallisuudesta ja ravinnosta.
Ja sitten, pienet sokeat poikaset. Pikkuruinen nokka, miten ihmeessä sinne saa sopivasti ravintoa! Mutta poikasilla on kaikki hyvin. He tulevat ravituiksi. He kasvavat turvaan ja huolenpitoon. Kahden viikon sokeus on heille luonnollista. Ja kun pienet silmät vähitellen aukeavat, miten kirkas ja iloa täynnä on niiden katse.
Useiden viikkojen matka vielä kuljettavana, ja sitten he voivat pukea aikuisen täplähuuhkajatakin ylleen. He ovat hämmentyneitäkin takin kauneudesta ja siitä että emoilla on samanlaiset takit. Heidän pieni sydämensä on iloa ja kiitollisuutta täynnä; he tulevat lentämään kosteikkoisissa metsissä ja pyydystämään kuningassirkkoja ja meheviä matoja. He ehkä aavistelevat, miten arvokas elämä on.
Risulinnan pesueet ryhmä Facebookissa
, ja vielä ylisöpö!
Kumpa osuis näkemään vielä jäähyväiset.
